Dhanyawad!

Tervepä terve... Helsingistä! Viisi kuukautta Intian ihmeiden äärellä on paketissa, ja vieläkin jaksaa ihmetyttää. Lauantaina palasin Intian juurilleni, Jaipuriin (+42, huh). Hyvästit ja heipat kavereille, työkavereille, hindin opelle, riksakuskille ja kotikulmille. Intia yllätti monen monta kertaa, ja niitä reissun parhaita kokemuksia on kertynyt paljon. Lähtiessäni reissuun kuulin varoitteluja, että Intiaa päätyy yleensä joko vihaamaan tai rakastamaan. Puoleni olen valinnut, voitte arvata kumpi se on ;)

Dhanyawad eli kiitos teille, kun seikkailitte kanssani! Mökkisauna tulille ja ruisleipää, mämmiä ja piimää pöytään!

Elämää ja kuolemaa Varanasissa

Auringon paahde, tukahduttava kuumuus ja vihdoinkin se mielikuvien Intia: pieniä ruuhkaisia kujia, kerjäläisiä ja kaupustelijoita. Intian nälkä ilmeisesti kasvaa syödessä, sillä päädyttiin myös koko viiden kuukauden reissuni karmeimpaan hostelliin, jossa huonettamme koristivat edellisen vierailijan roskat (mm. vanupuikot ja käytetty vessapaperi kylppärin lattialla) ja aamiaisella hunajapurkista löytyi seitsemän muurahaista (joita löytyi myös sängystämme) ja lassista kokkimiehen karvoja. Tästä lystistä maksettiin kuitenkin vain kaksi euroa per nuppi, joten annettakoon anteeksi.

Varanasin halki kulkevan Gangesin ranta täyttyi intialaisista, jotka olivat tulleet puhdistautumaan synneistään tai polttohautaamaan läheisiään. Majapaikkamme sijaitsi suoraan Gangesin äärellä, ruumiiden polttopaikan takana. Mystinen kuolema tuntui, näkyi ja kuului. Eräänä aamuna juodessamme aamuteetä kadunkulmassa ehdimme kahden pienen chaikupposen aikanana todistaa viiden ruumiin viimeistä matkaa omaisten saattelemana kohti pyhiä vesiä. Kertoman mukaan hinduilla on uskomus, että jos ruumis poltetaan Gangesin äärellä, sielu vapautuu elämänkierrosta eikä synny enää maanpäälle uudessa muodossa.

Pienen  lämpöhalvauksen ja alkuhämmennyksen jälkeen Varanasi onnistui viehättämään erilaisuudellaan. Tunnelmallinen souturetki iltahämärässä, Gangesiin toivomuksen kera laskettavat kukkalyhdyt, elämän ja kuoleman läsnäolo, joessa kylpevät vesipuhvelit, pienet katukahvilat sekä lumoava Ganga Aarti, intialaisten iltahartaus lauluineen ja kynttilöineen – voisiko näistä olla vaikuttumatta?

Pulahda ja puhdistu!

It's chai time!

Käytiin temppelissä ja tultiin siunatuiksi.

Singalila Range Trek

Pvä 1. 24.4. Manebhanjang (2134 m) – Tumling (2970 m), 12 km
Aamulla lähdemme jeepillä Darjeelingista kohti Manebhanjangia, josta vaelluksemme alkaa. Parin tunnin autokyydin aikana meille selviää, että kävelemme tulevat päivät suurimmaksi osaksi Nepalin puolella! Ai että Nepaliin? Elina ja Saana on taas perillä asioista, mikä maa, mikä aika...Mutta siis huippu juttu, me mennään Nepaliin!

Manebhanjangissa lähdemme liikkeelle pienen tihkusateen saattelemana. Oppaamme Ajay haluaa pysähtyä kylän pikkupuodissa, josta meille ostetaan mukaan paksua rullamuovia sadesuojaksi. Meitä tuo muovinmittailu huvittaa, onhan meillä Goretexit mukana. Vaan eipähän kohta enää naurata, sillä pieni tihkusade yltyy kunnon ukkosmyrskyksi. Vettä tulee enemmän kuin muistan ikinä tulleen, ja pian alkaa tuntua siltä, että kävelemme tien sijaan pikemminkin joessa. Ei siinä enää tekniset ulkoilutakit riitä, ja suosiolla puetaan muovituubit päällemme. Kyllä meillä on fiksu opas! Muoviin kietoutuneina kavutaan loppumattomalta tuntuvaa mäkeä ylöspäin, hengästyttää ja on hiki ja kylmä samaan aikaan. Ja sitten sade muuttuu rakeiksi. Lopulta taivas selkenee. …kunnes yhtäkkiä suoraan yläpuolellamme jyrähtää ja välähtää samaan aikaan. Hetkellinen kuolemanpelko iskee, kun opas ja kantajammekin hyppäävät vaistonvaraisesti ojaan ottaen meidät mukaansa. Muovituubit päällä jatkamme taaperrusta, kaksi kilometriä takana, kymmenen edessä.

12 kilometrin kapuamisen jälkeen saavumme perille Tumlingiin, jossa meitä odottaa tunnelmallinen vuoristomaja. Meille on oma iso huone, ja teetä tarjoillaan tuvassa takkatulen ääressä. Ihanaa! Ainakin viiden ruokalajin illallisella (ai mikä kevyt ja yksinkertainen trekkiruoka?)tutustumme Suzyyn, Ralphiin ja Nikkiin, jotka ovat lähteneet samalle taipaleelle kuin mekin.

Ensimmäinen päivä takana. Salamat, rankkasade ja raekuuro koettu, ja ensimmäiset rakkolaastarit kantapäissä. Ja löytyyhän pohkeestani illalla yksi pullakka iilimatokin. Kysymme oppaaltamme, sataako täällä yleensä näin paljon, johon opas vastaa, että se riippuu vuorten jumalista. Vuorten valtiaat, antaa tulla vaan, sadetta tai paistetta (mieluummin sitä viimeistä), valmiina ollaan! Huomista innolla odottaen pujahdamme pipot päässä untuvamakuupusseihimme. Jesjes niin huippufiilis!

Pvä 2. 25.4. Tumling (2970 m) – Kalipokhari (3186 m), 13 km
Aamu alkaa aikaisella herätyksellä klo 6. Taivas on kirkas, joten silloin ei nukuta vaan mennään tähyilemään horisonttiin. Kiivetään Ajayn johdatuksella läheiselle kukkulalle, josta nähdään... tattadadaa: Mt. Everestin huippu! Aika hieno aloitus päivälle, nyt jaksaa taas reippailla!

Vaellusreitti on tänään suht iisi, lukuun ottamatta sitä 2 kilometrin pätkää, joka on pelkkää nousua. Kyllä siinä piti ihan keskittyä muistelemaan, että mitenkäs se hengitys kulkeekaan (ja vieressä 18-vuotias kantajamme kantaa isoa rinkkaamme ilman minkäänlaisia hengästymisen merkkejä). Loput 11 km onkin ”Nepali flattia”, eli sellaista Nepalin tasaista, sopivasti vaihtelua, mutta niin että henki kulkee ja ehtii ihailla maisemiakin. Kyllä, olen löytänyt suosikkivaellusmaastoni.

Yövymme aivan Nepalin ja Intian rajalla. Edellistä askeettisempi majatalomme sijaitsee Nepalin puolella, mutta heti pihan ulkopuolella on Intian armeijan tukikohta. Vilautetaan passeja kiväärit selässä kulkeville armeijan miehille ja kaivetaan untuvatakit ja villapipot esille. Illalla aperetiiveiksi nautitaan isoista puutuopeista puupilleillä kitkerää nepalilaista olutta, ja poppareita - tuvassa riittää tunnelmaa!

Pvä 3. 26.4. Kalipokhari (3186 m) – Sandakphu (3636 m), 8 km

Trekin korkein huippu (3636 m) saavutettu! Jihuu! Selkeällä säällä Sandakphusta voi nähdä neljä viidestä mailman korkeimmasta huipusta: Everestin, Kangchenjungan, Lhotsen ja Makalun. Iltapäivällä sää on yhtä sumua vaan, joten toivotaan että vuorten jumalat on huomisaamuna kirkkaammalla tuulella.

Teetä hörpittiin joka tauolla. 

Illallispöydässä istuu tänään lisäksemme vaeltajia Etelä-Afrikasta, Englannista ja Alaskasta. Illallisen päätteeksi seuraa jymy-yllätys: oppaamme Ajay tulee huoneeseen synttärikakun kanssa, Happy birthday Miss Alina! Kyllä meinaan ihan tuolilta pudota, niin yllättynyt oon! Ajay oli huomannut passistani, että synttäripäiväni lähestyy, ja halusi juhlistaa päivää etukäteen vaelluksemme huipulla! Kynttilän puhalluksen jälkeen vuorossa on nepalilaisia lauluja ja tanssia, ja tietenkin synttärisankarin kuuluu esittää myös jokin suomalainen laulelma. Oi maamme Suomi synnyinmaahan siellä vuoristomajassa sitten kajahtaa, kaunisäänisen Miss Saana & Elina –duon esittämänä.

Lämpötila on laskenut jo sen verran alas, että saamme yöseuraksemme kuumavesipullot (en oo ikinä aiemmin nähnyt kuumavesipulloja muuta kuin piirretyissä, jännää!). En tiedä tarvitseeko edes erikseen todeta, mutta kyllä on hymy huulilla vielä nukkumaan mennessäkin :) Toivottavasti viiden aikaan huomisaamuna ollaan ihailemassa vuorten huippuja!

Pvä 4. 27.4. Sandakphu (3636 m) – Gurdum (2100 m), 11 km
Voihan vuorten jumalat, aamu on sumuisempi ja pilvisempi kuin koskaan. Ei siis vuorten huippuja. Pieni pettymys tietenkin, mutta ei haittaa meininkiä, sillä on ollut niin huippu vaellus. Ja Mt. Everest ja Kangchenjunga on kuitenkin jo bongattu, viimeinen jo Darjeelingissa hotellin aamupalapöydästä.

Tänään mennään korkeudessa 1,5 km alaspäin, loppupäivästä reidet ja polvet alkaa jo paukkua. Koko päivä kuljetaan metsän keskellä. Rhododendronien pudonneet kukat muodostavat poluista kirkkaan vaaleanpunaisia käytäviä – ihan kuin satumaassa kulkisi!

Illalla päästään ekaa kertaa ihan kunnolla ”suihkuun”: saadaan isot sankolliset kuumaa vettä ja tila jossa voi peseytyä. Ai että! Lämpötilakin on jo sen verran ylempänä, että untuvatakki jää tänä iltana repun pohjalle. Illalla opetellaan tekemään nepalilaisia momoja, näitä saatte sitten kotona maistaa!


Pvä 5. 28.4. Gurdum (2100 m) – Rimbik (2286 m), 10 km
Vika vaelluspäivä yllättää! Sademetsä, viidakko, kohisevat kosket! Vielä päästään kulkemaan taas niin erilaisessa maastossa ja maisemissa. Ilmankosteus on niin suuri, että on hankala tietää onko hiukset märät vedestä vai hikoilusta. Luultavasti molemmista. Jätämme haikeat hyvästit oppaallemme Ajaylle ja kantajallemme Karmalle, meillä oli loistotiimi! Darjeelingissa odottaa vielä viimeinen pinnistys, kun raahaamme rinkkamme pienen kukkulan päällä sijaitsevaan majataloon. Majatalon emäntä toteaa hymyillen, että tyylimme laskeutua portaita paljastaa meidän saapuneen vaellukselta, ja lupaa laittaa lämpimän suihkun valmiiksi. Kunnon suihku ja puhtaat vaatteet! Tää se on pojat elämää!

Toy Trainilla Darjeelingiin

Huomenta Darjeelingista! Sunnuntai-iltana hypättiin Saanan kanssa Kalkutan hulinasta yöjunaan. Seuraavana aamuna herättiin New Jalpaigurissa, joka toimi välietappina matkallamme Darjeelingiin. Juna-asemalla aamiaiseksi nautittujen aloo parathojen ja masala chai kupposten jälkeen matkamme jatkui kimppajeepillä kohti Kurseongia. Aluksi vaikutti siltä, että saadaan sittenkin Saanan kanssa vallata koko jeeppi, mutta kuskin ”Darjeeling, Darjeeling, Darjeeling!!” huutojen seurauksena tunnelma tiivistyi, kun saatiin seuraksemme yhdeksän muuta matkustajaa. Ajeltiin jeepillä kapeita  ja mutkaisia vuoristoteitä ylöspäin, töötti ja kaasu pohjassa. Kolmiomerkissä varoitelttiin ylhäältä vierivistä kivistä. Yllättäen vieressäni istuva intialainen kanssamatkustaja kurottautui ylitseni, ja sittenhän jo oksennus lensi. Onneksi tähtäys osui auki olevaan ikkunaan eikä syliini. Kyllä siinä meinasi itsellekin pieni matkapahoinvointi iskeä.

Kurseongissa hypättiin Saanan kanssa jeepin kyydistä ja tutustuttiin pienen vuoristokaupungin elämänmenoon. Ihmiset, vaatteet – kaikki oli taas niin erilaista kuin etelässä. Ja myös sää. Juna-asemalla aikaansa viettävät paikalliset papat istuivat toppatakit päällä ja pipot päässä – me pölähdettiin jeepistä ulos rantaläpsykät ja t-paidat päällä. Hei hei Varkalan helteelle, aika kaivaa villasukat esille repun pohjalta.

Kurseongissa noustiin legendaarisen Toy Trainin kyyttiin, jolla matkattiin kolme tuntia ylöspäin Darjeelingiin pilvien yläpuolelle. Vuosien 1879-1881 aikana rakennettu rautatie on 78 km pitkä, ja kiskojen leveys 60 cm - junan viheltäessä olo oli todella kuin lelujunassa olisi matkannut! Nykyään Toy Train (tunnetaan myös nimellä Darjeeling Himalayan Railway)kuuluu myös UNESCO:n perintökohteisiin. Nyt vihdoinkin täällä! Fleeceihin ja lämpökerrastoihin sonnustautuneina ollaan nautittu vuoristotunnelmasta ja raikkaasta ilmasta, ja siemailtu Darjeeling-teetä, tietenkin. Untuvamakuupussit, supermuodikkaat (eli kulahtaneet vaaleansiniset) lainauntuvatakit, tiibetiläispipot ja snickersit on pakattu rinkkaan, valmiina viiden päivän vaellukselle tähyilemään Mount Everestiä ja Kangchenjungaa!

Toy Trainin kyytiin!

Utuisissa ja tihkusateisissa tunnelmissa kohti Darjeelingia.

Jihuu perillä!

Varkala

Heippahei Mumbain lentokentältä! Pitsan ja kokiksen ääreltä, jos nyt totta puhutaan ;) Varkalan biitsit ja ihanat rantalomalöhöpäivät takana, Saanan loistoseurassa. Matkalla Varkalaan pysähdyttiin Kollamissa, jossa tehtiin kanoottiretki ja päästiin nauttimaan paikallisesta juhlatunnelmasta leijojen täyttämän taivaan alla. Saanakin on jo ehtinyt perehtyä intialaisen kulttuurin kulmakiviin: ensikosketus junamatkailuun (kolmen tunnin kevyt aloitus, yöjuna Darjeelingiin odottaa) ja perinteinen Thali-lounas kansankuppilassa.

Rajasthanin ruokakulttuuriin verrattuna Varkalasta löytyi uusia maukkaita makuja, kookosta ja merenherkkuja. Vihdoinkin pääsin maistamaan myös katkarapukookoscurrya, namnamnam! Virkistävää vaihtelua pohjoisen paneer masaloihin ja kasvis kormiin.

Varkalan rannat oli pitkiä ja hiekka hienoa. Rantaloikoilun lisäksi läträttiin öljyissä ayurvedahieronnoissa, ja… no ihmeteltiin ihanaa merta ja siinähän ne päivät jotenkin vaan hujahti. Pari kertaa aloitettiin aamu reippaasti herra Haridaksen (ei siis Adidaksen niin kuin erehdyin häntä kutsumaan) joogatunnilla, kokeiltiin päälläseisontaakin! Kahden tunnin hikisen joogasession jälkeen hedelmäsalaatti jogurtilla ja pöytä merinäköalalla – ruumis ja sielu ravittuna kohti uutta päivää!

Nyt on jo karistettu hiekat varpaista. Suuntana Kalkutta (jossa asukkaita esikaupunkeineen 15 miljoonaa, ei siis tietoakaan Varkalan off-seasonin hiljaisuudesta..), josta matka jatkuu junalla Darjeelingin vuoristomaisemiin!

Amman Ashramissa

Astun ulos jokilaivasta Amitrapurissa. Katselen rinkka selässä ympärilleni, ja kysyn paikallisilta, missä päin Amman ashram sijaitsee. Neuvojen saattelemana lähden kapuamaan ylös sillalle johtavia portaita, rinkka on raskas ja kuumuus hengästyttää. Olin kuullut, että Amman ashram on iso, mutta silti yllätyn astuessani sisään ashramin portista. Keskellä pihaa on iso temppelin näköinen rakennus, jota ympäröi korkeat, hailakan vaaleanpunaiset kerrostalot ja lukuisat muut rakennukset. Pihalla vastaan kävelee valkoisiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä – itse olen ihan pihalla siitä, minne pitäisi mennä. Lopulta löydän tieni ilmoittautumistiskille, ja saan täytettäväkseni lomakkeen. Surname, firstname ja… spiritual name. Apua, pitäisikö sellainen olla?! Koitanko keksiä jonkun vakuuttavankuuloisen vai tunnustanko, että henkinen valaistumiseni on vielä melko alkutekijöissä? Päädyn viimeiseen, ja jätän kohdan tyhjäksi. Seuraava kysymys: milloin viimeksi tapasit Amman? No en ikinä! Epävarmuuden tunne sisälläni alkaa kasvaa. Onkohan kaikki täällä sittenkin jotain superguruja, ja paljastun ihan turistiksi heti kättelyssä. Päätän kuitenkin, että nyt ei ole aika perääntyä, ja ilmoitan niin itsevarmasti kuin suinkin pystyn, että aion viipyä ashramissa seuraavat 5 yötä.

Lähden etsimään huonettani. Ensimmäiseksi yllätyn, kun näen kerrostalon aulassa hissin – ai ashramissa on hissejäkin? Huoneessani, 8. kerroksessa, on kolme patjaa lattialla ja tuuletin. No, tämä askeettisuus kuuluu varmaan asiaan. Illalla päädyn meditaatiotunnille rannalle. Meri pauhaa selän takana ja ohjaaja kehottaa keskittymään hengitykseen. Ei hullumpaa! Hetken päästä löydän itseni temppelistä kuuntelemasta bhajaneja, eli perinteisiä antaumuksellisia lauluja. Illan aikana tutustun kahteen mukavaan brittityttöön, jotka myöhemmin osoittautuvat myös kämppiksikseni. Saan kuulla, että en ole ainoa, joka ei ole tavannut Ammaa, tai jolla ei ole henkimaailman nimeä. Huojentavaa!

Yö ashramissa maksaa 250 rupiaa, eli n. 3,5 euroa, sisältäen intialaisen aamiaisen, lounaan ja illallisen. Ilmaisen ruoan lisäksi ashramista löytyy kahviloita, joista saa kaikenlaista jätskistä pitsoihin (ai hissien lisäksi tällaistakin?). Illalla ruokalan eteen muodostuu pitkä jono, ja olo on kuin ala-asteella. Paitsi että keittiön tätien tilalla on raavaita intialaismiehiä, jotka kauhovat lautaselle dalia ja kasvismuhennosta. Ruokailun päätteeksi jokainen huuhtelee itse oman lautasensa ja lusikkansa kylmän veden alla, minkä jälkeen astiat palautetaan takaisin laatikkoon odottamaan seuraavaa nälkäistä. Tässä vaiheessa käsidesin käyttö alkaa tuntua jotenkin turhalta… Nukkumaan mennessä koko päivä tuntuu vielä epätodelliselta, mutta sehän tässä onkin jotenkin parasta. Koitan saada unta ohuella patjallani, sillä aamulla on edessä aikainen joogatunti.

Seva, epäitsekäs palvelutyö, kuuluu keskeisesti ashramin henkisiin harjoituksiin. Seva ei ole pakollista, mutta suotavaa, joten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ashramin kierrätyspisteen. Siellä ei lopulta tarvitakaan apureita, joten päädyn kompostointiyksikköön. Ashramin biojätetynnyrit tyhjennetään lavalle, jonka äärellä vietämme aamiaisen jälkeiset kolme tuntia. Aluksi biojätteestä tongitaan kaikki sinne kuulumattomat roskat, jotka lajitellaan asianmukaisesti. Lämpömittarin lukemat lähentelee varmasti 40 ja ilmankosteus on kuin suoraan sademetsästä. Voitte siis vaan kuvitella sitä hajua. Kuumuutta ei yhtään helpota kumihanskat ja Intia kulttuurin mukaiset pitkät vaatteet – hiki valuu, tai pikemminkin virtaa. Cow shit!, joku huutaa seuraavaksi, ja jätelavalle ruoantähteiden sekaan läjähtää kasa tuoretta lehmän lantaa. Kätöset sinne vaan reippaasti, ruokajäte ja lehmän lanta sekaisin niin saadaan hyvää kompostia (voitte taas kuvitella sitä hajua…). Koitan pidätellä yökkäyksiä, pyyhin hikeä ja katson seinältä niin autuaasti hymyileviä Amman kasvoja. Amma on tunnettu luonnonsuojelija, ja kompostiryhmän intialainen ”pomo” kannustaa meitä: hyvää työtä tytöt, kyllä Amma on teistä ylpeä! No kyllä tässä alan olla jo itsekin itsestäni ylpeä. Tauolla rannalla tarjoillaan kuumaa riisivettä (kuulemma hyvin terveellistä) ja pikkuleipiä. Yleisten biojätesankkojen lisäksi lavalle tyhjennetään myös ylijääneet ruuat keittiöstä. Ällöin sekoitus on riisivellit, kasviscurryt ja lehmänlanta. Aamun hämmentelyjen jälkeen skippaan suosiolla intialaisen lounaan ja tilaan munakkaan ashramin länkkärikahvilasta.

Mihinköhän hommaan taas olen mennyt lupautumaan… mietin aluksi, mutta lupaan tulla huomenna uudestaan. Kaikkeen sitä nenä ja ihminen kuitenkin tottuu, sillä vikana päivänä homma sujuu jo kuin leikiten, ja meillä on hirmu hauskaa! En ehkä valinnut helpointa sevaa (tarjolla olisi ollut myös vihannesten pilkkomista tai tiskien kuivaamista), mutta sainpahan ainakin kokemusta konkreettisesta ympäristönsuojelutyöstä (työharjoittelu osa 2)!

Pienen alkuhämmennyksen jälkeen alan päästä kiinni ashramin rytmiin ja meininkiin, ja viisi päivää hujahtaa nopeasti (niin kuin aika täällä tuntuu yleensäkin hujahtelevan). Aamujoogaa, kompostihommia, päivätorkkuja, bhajaneja eli perinteisiä lauluja, hengailua muiden asukkaiden kanssa, meditaatioharjoituksia, mietiskelyä ja yleistä meren tuijottelua. Tapasin niin paljon mukavia ihmisiä, osa reppureissaajia, osa ashramin pitkäaikaisia asukkaita. Kuuluisa halaus jäi saamatta, mutta kyllä siellä jonkin sortin mystinen positiivinen energia taisi virrata, sillä nyt oon niin hyvällä tuulella, että näillä energioilla jaksaa taas vaikka vähän kinatakin riksamatkojen hinnasta!

Ashram jäi taakse ja eilen tulin junalla Kochiin. Matkustin halvemmassa luokassa, jossa ei ole ilmastointia, mutta ei myöskään ikkunalaseja, joten tuuli vilvoitti läkähdyttävää kuumuutta - ja upeat maaseutumaisemat! Kyllä tykkään näistä junamatkoista! Löysin majapaikaksi hurmaavan perhemajoituksen, Beena's homestay. Eilen nautin illalliseksi ihanaa intialaista kotiruokaa, ja äsken "äiti" toi huoneeseeni kupillisen aamuteetä. Parin tunnin päästä jo syönkin aamiaista Saanan kanssa, jeejee!

p.s. Ahramissa valokuvaaminen oli kielletty, joten visualisointi jää tällä kertaa mielikuvituksenne varaan. Hyvää viikonloppua Suomi!

Kuuma Kerala

Kahteen viikkoon mahtui paljon! Temppeleitä, linnoituksia, biitsejä, junalla, riksalla ja taksilla ympäri Intian ajelua ja reippailua pilvien yläpuolella Munnarin teeviljelmien keskellä. Eilen vietettiin tyttöjen kanssa vikaa yhteistä iltaa asuntolaivalla Keralan backwaterseilla. Keralan rannikolla ja sisämaassa kulkee yhteensä yli 900 km palmujen reunustamia pieniä jokia ja järviä, backwaterseja, jotka kutsuvat uteliaita matkailijoita – niin kuin meitäkin. Paatti oli iloiseksi yllätykseksemme hieno ja tilava – ja vain ja ainoastaan meille (ja kolmelle kipparille)! Seuraavaan aamuun asti liplateltiin menemään hienoissa jokimaisemissa auringosta nautiskellen. Herkullisen lounaan jälkeen kahvit tarjoiltiin valkoisista posliinikupeista, ja illallista nautittiin kuoharin ja viinien kera. Pientä luksusta – ja ai että niin ihanaa! Aika bueno lopetus loistavalle lomalle!

Nyt on hostellin huoneessa hiljaista. Tuuletin vaan hyrrää katossa kuin viimeistä päivää – ja hyvä niin, sillä trooppisen kostean kuuma ilmasto alkaa tuntua pohjoisen asukille jo melkoisen lämpimältä. Huomenna lähden parantamaan orastavaa eroahdistusta Äiti-Amman Ashramiin Amrithapuriin, läheiselle saarelle. Lämmintä halausta ei ole luvassa, sillä Amma on matkoilla. Mitä sitten on luvassa, ehkä Pelle Miljoona lootusasennossa? Nähtäväksi jää, mutta kuulemma ainakin aamu viiden herätyksiä ja joogaa (ja tietenkin sitä sisäistä valoa). Innolla ja mielenkiinnolla odotan! Jottei nyt ihan ashramiksi tämä lomailu mene, niin viikon päästä käy askel jo Kochin lentokentälle, josta noudan Saanan ja reissu jatkuu Varkalan biitseille! Ommmm vaan ja kivaa viikonloppua! :)

Keralalaisia herkkuja houseboatilla

Backwaters

Matkan varrelta <3