perjantai 21. joulukuuta 2012

Töitä ja tavoitteita


Terve vaan täältä etätöiden ääreltä. Ryhdistäydyin maailmanlopunjärkytyksestä ja ajattelin tehdä vähän töitäkin, mutta toisaalta, eikös etätyöpäivinä kuulukin tehdä kaikkea muuta paitsi töitä, niin kuin kirjoittaa blogia.Pari viikkoa uuden urani alkua MorarkaFoundationissa alkaa olla takanapäin. Pitkän työmatkan vuoksi töistä tarjottiin heti kättelyssä mahdollisuutta tehdä muutama päivä viikossa etätöinä. Ainakin vielä päivittäiset tuktukmatkat tuntuu kuitenkin eksoottisilta elämyksiltä, joten päädyttiin siihen, että oon toimistolla aina maanantaista torstaihin.
Matkalla töihin.

Maisemat työpaikan partsilta.
Töissä kaikki on oikein mukavia ja ystävällisiä. Meidän toimistohuoneessa työskentelee yhteensä 10 ihmistä, mut kokonaisuudessaan paikka on tosi iso (tää on Morarkafoundationin pääkonttori). Tyypit näpyttelee exceliä hullun lailla, mutta toisaalta myös vitsailee ja nauraa paljon. Ja aina välillä joku tulee kysymään mitä puuhailen. Eli hyvä meininki. Paitsi yksi vähän ällö tapa näillä on, miehet nimittäin röyhtäilee koko ajan. Pukukoodiin kuuluu farkut ja villapaidat, eli aika länsimaiseen tapaan. Paitsi sitten on se yksi turbaanipää, jonka turbaanin väri on aina yhteensopiva paidan kanssa.

Sitten pari sanaa superkivasta Susma-supervisoristani. Susma on meidän toimiston ainoa nainen, ja toimii miun ohjaajana (onneks se ei röyhtäile, niin ei tarvii miunkaan opetella). Susma on 24-vuotias, kotoisin Nepalista ja pääsi tänne töihin heti valmistumisensa jälkeen, noin vuosi sitten. Amit on myös nuori, muut on sitten vanhempia miehiä. Heti toisena työpäivänä laadittiin Susman kanssa miulle työsuunnitelma ja oppimistavoitteet. Kuulemma myös harjoitteluraportin kirjoittaminen ja esittäminen johtajalle kuuluu asiaan. Lomailuun jo hyvinkin tottuneena pakostakin ensimmäinen ajatukseni oli, että apua, tavoitteita! Täällähän joutuu ihan töitä tekemään! Vastahan mie sen gradun palautin hyvänen aika. Sekunnin kestäneen alkushokin jälkeen tajusin, et ihan huippu juttu, että täällä suhtaudutaan näin tosissaan tähän, opin varmasti paljon!

Ja paljon jo oonkin oppinut, kolmen kuukauden jälkeen oon jo varmasti ihan ekspertti. Näiden kahden viikon aikana oon mm. keskustellut turbaanipään ja muiden kanssa luomuviljelyn periaatteista, lehmän lannasta ja tuhansista sertifikaateista & standardeista, koittanut ymmärtää Excel-taulukoita (excelkin menee, kun aihe on niin kiinnostava), kirjoittanut paljon ja lukenut sitäkin enemmän. Oon myös tavannut General Managerin ja Executive Managerin, eli ne isot herrat. Toisen johtajan kanssa käytiin tutustumassa Morarkan kompostiyksikköön, jossa tehdään luonnonmukaisia lannoitteita ja torjunta-aineita ja vermikompostia (ehkä en luennoi tuosta menetelmästä enempää, vaikka mieli tekisi). Lisäks siellä järjestetään koulutuksia, joissa luomuviljelijät opetetaan valmistamaan näitä juttuja itse. Ja sinne mentiin ihan oikealla autolla tällä kertaa, oli autonkuljettaja ja kaikki! Matkalla rupateltiin luomuviljelyn kehityksestä Intiassa ja tulevaisuuden markkinoista, ja kompostikäynnin jälkeen keskustelua jatkettiin vielä teekupposten äärellä. Onneks herra johtaja puhui ihan ymmärrettävää englantia.

Mutta nyt takaisin artikkelien pariin, kotityöpäivän aiheena tänään luomuviljelyn ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen väliset kytkökset.En tiedä onko se sitten niin, että aika kultaa muistot, mutta Suomessa päivät pitkät lorviessani ennen Intiaan lähtöä aloin jo ikävöimään yliopiston lukusalia ja tenttiin pänttäämistä. Nyt täällä kynä sauhuaa muistiinpanoja tehdessä, ja ah! yliviivaustussikin on käytössä 8) like it!

Mutta koska välillä pitää relatakin, niin kohta kimpsut ja kampsut kasaan, illalla hypätään yöbussiin ja suunnataan vkonloppulomalle Udaipuriin! Näihin tunnelmiin.

Riemuisaa viikonloppua (voin jo aistia sen pipareiden ja glögin tuoksun)! J

2 kommenttia:

  1. Hienolta kuulostaa! Neuvotaan tässä samalla Piuttaa lähettämään kommentteja. Katsotaan onko tarpeeksi hyvät opit.
    Kinkku uunissa ja piparintuoksuinen koti.
    Voi hyvin,
    Äitis

    VastaaPoista
  2. Heippa, Elina! Tässä jo heti kokeilen saisinko viestini tulemaan. Hienoa on ollut kuulla ja katsella kuulumisiasi. Tämä blogi on loistojuttu tosiaan. Kotoa yritän lähettää joulunpyhinä lisää. Nyt vain Hyvää Joulua! Toivoo Piutta

    VastaaPoista