Intia-kiukku

En yleensä harrasta kulttuurishokkeja. Niin kuin en näköjään tälläkään kertaa – ajattelin. Kaikesta jännittävästä ja uudesta hurmioituneena reilut kuusi viikkoa Intiassa on hujahtanut nopeasti. Kaikki on mennyt loistavasti, paremmin kuin uskalsin odottaakaan, ruoka on hyvää, ihmiset ystävällisiä, Intia on ihana! Jopa 6 asteen huonelämpötila tuntui enemmänkin ”jännittävältä” kokemukselta, kuin kurjalta. 

Kuluneen viikon aikana koin kuitenkin ensimmäisen Intia-kiukkuni. Kulttuurieroja. That’s it. Wikipedian mukaan kulttuurishokkiin kuuluu neljä vaihetta, joista ensimmäinen on kuherruskuukausi: ”Uuteen kulttuuriin saavuttaessa innostus nähdä ja kokea kaikki ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Vieras kulttuuri nähdään hyvässä valossa huomaamatta sen huonoja puolia.” Kyllä, kuherruskuukauteni Intian kanssa taisi juuri tulla päätökseen.

Vaihe kaksi: Shokin kynnysvaihe: ”Pienet asiat alkavat ärsyttää ja uuden kulttuurin huonot puolet ja käytännön ongelmat tulevat esiin. Väsymys, masennus ja koti-ikävä ovat tämän vaiheen yleisiä oireita.” Innolla odottamani häät jäivät juhlimatta, ja upouusi sari käyttämättä. Kai se kuuluu tähän kulttuuriin, että suunnitelmien muutoksista ei juuri ilmoiteta, nimittäin vasta saman päivän aikana kuulin työkaveriltani ettei sittenkään mennä häihin. Ja kun edellisenä iltana olin kiireessä hakenut sari-paitani räätäliltä ja tuhlannut rupiani juhlakoruihin. Ai kiukuttaako? Kyllä. Ehkä laitan sarin ja kaikki ne blingbling-korut joku päivä päälle töihin, ihan vaan kostoksi. Tälle viikonlopulle suunniteltiin työkavereiden kanssa reissua Pushkariin, mutta vielä torstainakaan kukaan ei tuntunut tietävän milloin lähdetään, vai lähdetäänkö ollenkaan. Työviikon päätteeksi ilmoitin, että lähden kaverini (SUOMALAISEN) kanssa joka tapauksessa lauantaiaamuna, tulkaa mukaan jos tuutte (oikeesti sanoin sen hymyillen ja kohteliaasti). Ja sitten piti vielä päivän päätteeksi kinata tuktuk-kuskin kanssa hinnasta, joka yllättäen olikin muuttunut matkan aikana.Plaah.

Töissä on edelleen mielenkiintoista, mutta kaipaisin enemmän vaihtelevia tehtäviä (joita olen myös monesti pyytänyt). Eilen sitten sain hoidettavakseni uuden homman, jonka tuli olla valmis päivän loppuun mennessä. Ilmeisesti (liian) tehokkaana työntekjiänä sain homman valmiiksi ensimmäisen tunnin aikana. Lopun päivää sitten luinkin taas raportteja. Työkulttuuri muutenkin tuntuu olevan…no odottelevainen. Tammikuun ekalle viikolle suunniteltua kenttämatkaa ei olla vieläkään toteutettu, ja kaksi valmistamaani powerpoint-esitystä odottaa edelleen esittämistään. Turhauttavaako? Kyllä. Kaikki tapahtuu aina ”ensi viikolla”.

Viime yönä näin unta, jossa olin ostamassa jäätelöä, mutta myyjä pyysikin kassalla tuplahintaa alkuperäiseen nähden. Kinasteltiin hinnasta ikuisuus, kunnes loppujen lopuksi tuhahdin ja jätin jäätelön ostamatta. Edellisenä yönä puolestaan juoksin Jaipurin kaduilla pakoon jättimäistä dinosaurusta. Ehkä tämä nyt sitten on sitä kulttuurishokkia?

(Lehmät on kivoja)

(Ainiin, ne kulttuurishokin kaksi viimeistä vaihetta ovat seuraavat: 3. Sopeutuminen: ”Vähittäinen oppiminen, toimeen tuleminen erilaisissa tilanteissa ja ymmärrys toimintatapojen syistä auttavat sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Olo alkaa tuntua kotoisammalta ja kommunikaatio-ongelmat vähenevät.” ja 4. Paluushokki: ”Paluu omaan kulttuuriin voi aiheuttaa suuremman shokin kuin kulttuurishokki vieraassa kulttuurissa. Uudelleensopeutuminen omaan kulttuuriin voi viedä aikaa vieraassa kulttuurissa kertyneiden kokemusten ja mahdollisesti muuttuneen omakuvan vuoksi” Shokkiin siis lopulta päädytään kuitenkin.)