Tänä vuonna aattoaamu ei alkanutkaan
perinteisellä joulusaunalla, vaan silmät avattuani kömmin esiin vilttien alta
ja koitin oikoa syväjäässä olevia jäseniäni yöbussin hattuhyllyllä. Takana Udaipur
ja pari tuntia unta poukkoilevassa ja kylmässä bussissa. Aamupalapöydästä ei
löytynyt riisipuuroa ja karjalanpiirakoita, riisiä kylläkin. Asuntolassa yritin
pikaisesti kohentaa räjähtänyttä olemustani, ja sitten mars töihin Excelin
pariin.
Matkalla töihin mietin kovasti, että mistäs
ihmeestä tähän päivään nyt löytyisi edes pikkaisen joulun tunnelmaa. Suurin osa
intialaisista on hinduja, joten joulu jää täällä muiden juhlien jalkoihin. Töissä kerroin
Suomen jouluperinteistä, mikä käytännössä tarkoitti sitä että yritin selittää, mitä
sauna tarkoittaa.
Ennen aattoillan päättymistä joulun ainekset olivat
kuitenkin löytyneet: hyvää ruokaa & parasta seuraa, jota seurasi tietenkin
jouluun kuuluva ähky (erään luksushotellin joulubuffetista
löytyi paneerien, koftien ja masaloiden lisäksi myös sushia, pipareita ja
juustoja!). Illan kruunasi pari avattavaa lahjapakettia, joulukuusi ja
intialainen joulupukki. Aattoiltaa vietettiin monikulttuurisesti intialais-saksalais-suomalais-hollantilais-norjalais-brasilialaisessa
seurassa. Rosolli, laatikot, karjalanpiirakat, munavoi ja graavilohi tuntuvat
edelleen kaukaiselta, mutta myös koti-Suomen joulupöydän tunnelma välittyi
tänne asti, kun puoli sukua lauloi joululaulua puhelimen välityksellä J Vaikka
väsymys painoi muutaman tunnin yöunien jäljiltä ja tuleva työpäivä jo häämötti
edessä, syötiin lisää herkkuja ja valvottiin myöhään, koska joulu tuntui vaan
niin kivalta.
Ihanaa joulua kaikille!
(Täällä työpäivä takana, Jaipurin suomalaisten
glögi-ilta edessä, kyllä joulu pitää pintansa! ;)
Hienoa saada joulukuulumisia, kiitos! Sinulla on ollut tosiaan erilainen joulu, mutta löysit mukavasti joulutunnelmaa siitä, mistä se oli siellä löydettävissä.Jouluntunnelmahan löytyy mielen sisältä ennenkaikkea ja muistoista! Meillä on nyt Tapaninilta klo 16. Tulin mummin luota, paloaseman mittari näytti -21C, taivas kirkas ja melkein metsänrajassa pollotti täysikuu!!!Sama kuu ja aurinko on sielläkin, eikö ole ihmeellistä! Nautiskele koko rahan edestä!
VastaaPoistaKiva kuulla kuulumisia sieltäkin, kiitos! Kuulostaa hienolta talvisäältä, täälläkin vietetään talvea nyt, erilaisissa tunnelmissa tietenkin. Terveisiä mummille ja muillekin!
VastaaPoista