maanantai 4. helmikuuta 2013

Tiikerisafarilla



Nyt on Intian junat ja jeepit testattu! Perjantaina hindintunnin jälkeen pakkasin repun täyteen lämmintä vaatetta, sillä seuraavan aamun ohjelmassa olisi tiikerisafari Ranthamboren kansallispuistossa, parin tunnin junamatkan päässä Jaipurista. Jälleen olin tyytyväinen, että rinkastani löytyi lämpökerrasto, sillä ajatus jeepillä huristelusta aamukuuden aikaan ilman kunnon hiihtovarustusta olisi tuntunut hyytävältä. Perjantai-iltapäivänä asuntolassa oli iloinen tunnelma – työviikko takana ja tiikerit edessä!

Junassa oli tungosta ja tunnelmaa. Varattiin liput halvimpaan, eli sleeper-luokkaan, kerran kyseessä oli vain parin tunnin matka. Tarkoituksena oli lähteä asemalle hyvissä ajoin, mikä tarkoitti että olimme perillä viisi minuuttia ennen junan lähtöä. Mikä laituri, mikä juna, mikä vaunu?! Ihmeen kaupalla löysimme vaunumme, ja asettauduimme omille paikoillemme, osa ylähyllylle, osa alahyllylle. Illan pimeydessä saavuimme lopulta perille Ranthamboreen.


Aamuvarhaisella kavuttiin jeeppeihin ja ajeltiin kansallispuistoon. Safari oli ihana! Opas kertoi, että kuluneen vuoden aikana kansallispuiston tiikeripopulaatioon oli syntynyt 20 uutta poikasta, ja tällä hetkellä puistossa elelee yhteensä 46 yksilöä. Tiikerit kuitenkin pysyivät piiloissaan, mutta tassun jälkiä nähtiin! Nähtiin myös Viidakkokirjan Baloo, eli huulikarhu! Tiesittekö, että karhu on hindiksi baloo, ja siksi Baloo on siis Baloo! Kaikkea sitä oppii!




Lisäksi nähtiin peuroja, villisikoja, lintuja, jotain hirven näköisiä ja maailman ihanin apinavauva. Luontorakkauteni kukoistaa!









Safariviikonlopun jälkeen arki koittaa, täälläkin. Töitä, töitä ja huvituksia -kiireinen mutta kiva viikko edessä. Keskiviikkona ohjelmassa on Jaipurissa asuvan suomalaisen Siljan koulun järkkäämä taidenäyttely, ja torstaina järjestetään meidän kokille yllärisynttärijuhlat: ravintolaan syömään, leffaan ja illanpäätteeksi kakkua ja kemut asuntolassa. Perjantaiaamuna lähdetään työpaikan kanssa festivaaleille Shekhawatiin,jossa ollaankin loppuviikko. Ohjelmaan pitäisi mahduttaa vielä hindin tunnit, joogan taidankin skipata tältä viikolta. Kivaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Takana taas varmaan yksi upea kokemus! Safariporukka näyttää tosi mukavalta. Vaikka ette niitä tiikereitä nähny, uskon, että niitäkin aistitte jossain siellä pöpelikössä. Minä pystyin soluttautumaan jeeppimatkustajaksi mukaan, niin kiva kuulla näistä erikoisista kokemuksistanne. Tosin junamatkaa en kyllä uskalla edes mielessäni ajatella. Alkaneen viikon ohjelma kuulostaa sekin kivalta, tosin aika kiireiseltä kuulostaa viikon ohjelma. Muistathan välillä vähän huiliakin.
    Matkalla takapenkkiläisenä mukana,
    lämpöisin terveisin, Äitis

    VastaaPoista
  2. Testaamiseksi saanko tämän iPad viestin lähtemään? Mukavaa viikkoa ja lämpeneviä päiviä.
    T. Äiti

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Jes jes hyvä äiti! oon kyllä ylpeä! paitsi apua nyt oot sen ipadisi kanssa enemmän mukana teknologian kehityksessä kuin mie, täytyy kyllä ottaa käyttöön se älypuhlein heti kun tuun takas :D

      Poista