Incredible India: Haikeat hyvästit

Vika työviikko on takanapäin ja tänään on aika jättää haikeat hyvästit Jaipurille. Viimeiset viikot on hujahtanut asioita hoitaessa, kyläillessä ja totutellessa siihen ajatukseen, että kohta se rinkka on pakattava. Tätä tunnekuohusekamelskaa en oo ees yrittänyt aiemmin pukea sanoiksi: iloinen, surullinen, väsynyt, innoissaan… Skaala on laaja. Oon jo viimeiset kolme viikkoa ajellu tippa linssissä tuktukilla ympäri kaupunkia, herkkiä hetkiä on vietetty niin iltapäivän liikenneruuhkassa, illalliskutsuilla kuin pyykkiä pestessä.

Kolme kuukautta on hujahtanut hurjan nopeasti! Tuktukilla on ajeltu kuoppaisia teitä niin paljon, että sisäelimeni on varmasti vaihtanut paikkojaan, ja kuulonkin voisin testauttaa kun palaan sinne pohjolan hiljaisuuden keskelle. Joogasalilla on vääntäydytty intialaisten mammojen kanssa mitä kummallisimpiin asentoihin, ja haettu yhteyttä universumin sielun kanssa. Hindiä on opiskeltu 27 tuntia plus kotiläksyjen parissa tunnollisesti vietetyt tunnit. Miulla oli Intian ihanin hindin ope! Viime viikolla palautin harjoittelun loppuraportin, Organic Agriculture – Towards more sustainable food production, josta tuli lopulta ihan kunnon teos (varokaa vaan, saatte kaikki sen sitten tuliaisiksi). Ja tällä kertaa pääsin myös esittämään huolella laatimani pp-esityksen. Raporttia selaillessani tajusin, että on kyllä ollut hyvä ja mielenkiintoinen harjoittelu! Uskon, että kaikki ne ajoittaisia kiukunpuuskia aiheuttaneet tilanteet liittyy enemmänkin yleiseen työkulttuuriin täällä, ja sama odottelu ja asioiden ei-hoituminen olisi tullut vastaan missä tahansa toisessakin työpaikassa. Pomo ehdotti, että voisin avata Morarkan liikkeen Suomeen – no mikä jottei!

Morarkan tiimi

Hindin opelle luomukeksejä omasta putiikista.

Vika työpäiväni torstaina päättyi juhlallisissa ja kansainvälisissä merkeissä nautittuun lounaaseen, sillä Morarkan johdon lisäksi paikalla oli myös Intian visiitille tulleet Saudi-Arabian yhteistyökumppanit. Lounaan jälkeen meidän porukka toi vielä kakun pöytään, ja kakun lisäksi nautittiin Fazerin sinistä ja Halvan salmiakkia.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta mikä parhainta, ei ees lopu, nimittäin India Tour odottaa! Parin viikon päästä saan Suomesta ihan parasta reissuseuraa ikinä, ja luvassa on syvätutustumista intialaiseen kulttuuriin 30 tunnin junamatkan muodossa, meri ja aurinkoa – voisko parempaa toivoa? Sitä ennen laitan vaelluskengät jalkaan ja suuntaan pohjoiseen vuoristomaisemiin trekkailemaan. Tosin saa nähdä mitä käy, sillä saatiin tänään puhelu trekkifirmalta, että viime yön kovien lumisateiden jälkeen kaikki vaellusreitit on suljettu. Ja viime yönä sitten sain lopultakin sen elämäni vatsataudin kuumeen kera – näin vikan päivän kunniaksi. Kyllä nyt tuntuu, että maailmanluoja Brahmanilla on kiviä kengässä tai muuten vaan huono päivä. Mutta ei lannistuta, tänään yöjunalla pohjoiseen, toivotaan että lajitelma intialaisia pillereitä toimii ja lumet sulaa. Ja jos ei sula niin sitten vaan pulikoidaan siellä puhtoisessa Gangesissa. Rinkka on pakattu, seuraava pysähdys Rishikeshissä. Tsaukkidau! Tässä vielä tunnelmia vikoilta viikoilta.